tiistai 20. maaliskuuta 2018

Uusi alku ja ikäkriisi


Aloitan säännöllisen bloggaamisen uudestaan, mutta tänään ei ole luvassa minkäänlaista mediaseksikästä näkökulmaa ajankohtaisiin asioihin. Esim. #metoo -aiheesta kirjoitin kolme vuotta romaania, joka julkaistiin 2016. Päätin painaa kerralla syvään päätyyn ja mm. valjastaa omat aihepiiriin liittyvät möröt ja tunteeni fiktion muotoon. Juuri nyt ei ole aiheesta sanottavana enempää, koska tekeillä on toisenlainen romaani, ja kolme vuotta 24/7 karmeimmista karmeimman parissa viettäminen riittää aiheesta hetkeksi. Olen ottanut kampanjaan sen verran kantaa, että kirjoitin someen #metoo x 666, mutta ei siitä sen enempää.

Pidin monista syistä pitkää taukoa bloggaamisesta. Mutta kun päätin vihdoin aloittaa uudestaan ja kyselin somessa ihmisiltä suosikkiblogeja, törmäsin mielipiteeseen, että blogit ovat yhtä passé/out kuin termit passé/out ja tilalla ovat nopeammat mediat. Minulla on Facebook-sivu (vaikka Facebookin sanotaan olevan passé/out, silti melkein kaikki ovat siellä), Twitter ja Instagram. En silti ainakaan toistaiseksi tubeta/vloggaa.
Latasin Snapchatin toissailtana, mutta poistin sen viisi minuuttia myöhemmin avaamatta.
Siihen, että edes harkitsin snäppäilyä, kulminoitui ikäkriisin aiheuttama epätoivo. Toissa iltana 40-vuotispäivääni oli yhdeksän vuorokautta, nyt siihen on viikko. Instan Mystoryt ovat jo paikoitellen osastoa ”irvistelet sitten keski-ikäisenä tuntemattomille pupunkorvat päässä keskellä yötä, että onnea vaan!”

Ihmettelin parikymppisenä, miksi yli nelikymppiset olivat välillä vaitonaisia iästään. En ihmettele enää. Välillä tunnen olevani iätön enkä oikeastaan olemassa, koska en ole nuori enkä vanha, mutta en toisaalta ollenkaan sellainen kuin monet ikäiseni ovat ruuhkavuosineen, lapsineen, asuntolainoineen, autoineen, remontteineen, pikkujouluineen, lomamatkoineen, spinnig-tunteineen ja koirineen.
Tai ehkä se ei sittenkään liity ikään. Pelkästään.
Kiinnostavaa, minkä ikäiseksi ikäkriiseilevät ihmiset tuntevat itsensä. Joskus 26-vuotiaana tuntui, että olen kolmekymppinen. Tai toisaalta kuuden tai kuudentoista, mutta en mene nyt tässä mahdollisiin dissosiaatiojuttuihini tai sukupuoliristiriitoihini, jotka ehkä liittyvät tai sitten eivät. Olen pitkän pähkäilyn jälkeen päätynyt siihen, että 32-36 on jotain, mikä olisi nyt helpompi hyväksyä. Eli jos emme eläisi nettiaikaa, jolloin ikäni lukee jo esim. Wikipediassa, voisin olla vaikka 32.
40 on jotenkin niin lopullinen, raah. Toisaalta, tietäen että tätä lukee ehkä joku vanhempi (kuten esimerkiksi äitini), ymmärrän että voi olla lievästi loukkaavaa tuskailla sitä, että täyttää 40, kun jotkut (ei äitini sentään vielä) täyttävät jotain 88, mikä on tosin kunnioitettavaa, koska on luultavasti tehnyt jotakin oikein, jos pääsee sinne asti suht järjissään.
Minulle kenenkään muun ikä ei ole koskaan aiheuttanut ongelmia, eikä tämäkään periaatteessa. En osaa selittää sitä sen paremmin kuin että 40v tuntuu siltä, että jokin osa irtoaa kehosta hyppimään ympäri huonetta ja hihittämään hysteerisesti, että 40, nelkyt, lol oot 40 vittu 40! LOL!

Mutta niihin blogeihin. Luen itse kiinnostavia blogikirjoituksia ympäri nettiä tämän tästä, joten kieltäydyn uskomasta, että blogeja ei enää lueta tai kirjoiteta. Uskon ennemminkin, että ihmiset pitivät vain vähän säälittävänä sitä, että kukaan ei vastannut somessa kysymykseeni, minkä jälkeen päästin sisäisen katkeran vanhukseni esiin ja valitin vähän passiivisaggressiivisesti, että kun ei minulle kukaan edes vastaa... ja sitten jotkut vastasivat sanoen aikaisempaan vastaamattomuuteen syyksi, että no ei blogeja silleen ole enää, ettei minulle tulisi paha mieli.
Ei tullut, ja kiitos kommenteista, koska sain siitä aiheen tähän.

Piti tosiaan alun perin kirjoittaa jokin todella hieno, kantaaottava tai ajankohtaisia asioita nokkelasti kommentoiva teksti tähän blogin Uuteen Alkuun. En kirjoittanut. Kirjoitin itsestäni.
(Paitsi että jos edes sivuaa itseään blogikirjoituksessa, on se automaattisesti autofiktiota, mikä ei tarkoita sitä, että se olisi kauniimpi sana feikille, ei silti myöskään ehkä täysi vastuuvapautuslauselma, mutta kuitenkin.)


Tervetuloa! Olen luvannut itselleni kirjoittaa tänne vähintään kerran kuukaudessa, mikä on sen verran löyhä aikataulu, että lupaan kirjoittaa useammin. Ja hyvää kevätpäiväntasausta! Pian saan valittaa valosta, kun olen talven valittanut pimeästä.

2 kommenttia: