maanantai 6. elokuuta 2012

Help I feel life coming closer


Marilyn Monroe löytyi viisikymmentä vuotta sitten kuolleena kotoaan. Sormet puhelimen luurin ympärille kouristuneina, valkoinen liha paljaana, maailmankuulu vartalo alastomana sotkuisissa lakanoissa. 
Liikaa ja aina liian vähän. Tyhjä kohta sisällä, joka ei täyty millään määrällä ihmissuhteita, ihailua, julkisuutta, seksiä, ruokaa, alkoholia, lääkkeitä, huumeita, terapiaa, materiaa, edes rakkautta. 
Ollaan Joyce Carol Oatesin Blondista ja sen faktan ja fiktion suhteesta mitä mieltä hyvänsä, se on loistava romaani. Olen lukenut Marilyn Monroesta kaiken, mitä käsiini olen saanut.
Televisiosta tuli vähän päälle viikko sitten dokumentti Marilynin viimeiset sessiot, joka keskittyi Monroen terapiaistuntoihin. Pyörryin, kun huomasin että se ei tullut nettiin. En jaksa lähettää Ylelle palautetta, jossa lukee caps lock päällä että laittakaa se Areenalle tai Arkistoon ja heti. Toivottavasti näen ohjelman joskus, jossain.

Luonnostelin eilen ensimmäistä kertaa jotain fiktiivistä sanelukoneella. Se tuo erilaista intiimiyttä kerrontaan, omaan ääneen kiinnostavan vivahteen. Pelkistää. Lisää tasoja. Kirjoitin siitä novellia tänään. Ensin puhtaasti litteroin, sen jälkeen aloin editoida ja rakennella.
Duras oli tarinankertoja ja sanelija. Rakastan Durasin ääntä. Myös Anne Sextonin hypnoottinen, käheä ääni lausumassa runojaan on vahva kokemus. 
Mietin samaan aikaan kuinka uskomattoman koskettavaa olisi kuunnella Marilyn Monroen hengästynyttä ääntä terapiaistunnoissa, kun odotan kuka on maailman nopein mies vuonna 2012. (Jälkikäteen: Kovatasoinen finaali, paras voitti ylivoimaisesti.)
┊  ┊  ┊  ┊
┊  ┊  ┊  ★
┊  ┊  ☆
┊  ★

Moni soittaa ystävälle pitkän puhelun, kun on ahdistuskohtaus päällä. Minä höpisen sanelukoneeseen (Rakas päiväkirja tai Diane, olosta riippuen), tietämättä kuunteleeko sitä koskaan kukaan.
Edes minä itse.

5 kommenttia:

  1. Suhtautuminen Marilyniin on muuttunut omasta lapsuudestani/nuoruudestani, olen sen verran vanha, että 70-luvulla Marilyniä ei kuulunut fanittaa, se ei ollut yhteiskunnallisesti tiedostavaa.

    Hohhoijaa, onneksi ajat muuttuvat. Joskus jopa parempaan suuntaan.

    Puhun ääneen, itselleni, kun ahdistus iskee päälle. Jos kuulen oman ääneni, tiedän, että olen vielä kokonainen, vielä olemassa.

    Inspistä novelliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti feminismin kolmannen aallon ja ns. huulipunafeminismin myötä Marilynista kuoriutui sangen korrekti hahmo ihailla, tosin ehkä se aluksi oli jopa kapinallista. Toisaalta - hänestä on myös viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tullut paljon uutta tietoa. Traagiset yksityiskohdat saavat näkemään kokonaisuuden uudessa valossa.
      Kiinnostavaa on myös klassikkojen tarkka lukeminen alleviivauksineen. Karamazovin veljekset aina käsilaukussa ja Ulysses pöydänkulmalla. Samaan aikaan tutkalla barbituraateista ja kieriskelee omassa oksennuksessaan. Samaan aikaan täydellinen kasvo kuvalehden kannessa ja tyhmä blondi piriä suonissa heiluttamassa persettä elokuvassa, illalla shampanjapäissään studiopomojen alla. Samaan aikaan omenapiirakkaa leipova, lapsia toivova suloinen vaimo. Suisidaalinen runoja kirjoittava lapsi, täydellisyyteen pyrkivä näyttelijä jne jne jne. Ristiriitoja. Itse löysin aikanaan Nižinskin päiväkirjan sitä kautta, että luin sen olleen Marilynille suorastaan pakkomielle.

      Poista
  2. No nyt sitten tarkastelet tätä, säikähdät, kuka tuo on?

    En minä varma ole itsekään, mutta luulen, että oon Liisu, joka tulin via Ikkuna Iines, vilkaisemaan blogiasi. Koukkuunnuin. Luin pitkälle menneisyyteesi.
    Jokin tässä viehättää minua.
    Ehkä se on tapa, jolla puhelet kiireettömästi, tai ei, se on tämän sivun otsake: Help I feel life coming closer. Siinä se koukku, siihen ripustin nuttuni, ja toivon, että et poista sitä (ainakaan heti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tietenkään säikähtänyt, mukavaa että ihmiset löytävät tänne. Blogi on tällä hetkellä asia, joka tapahtuu välitilassa, kirjakäsikirjoituksen ja lehtijuttujen tuolla puolen. Kuten tunnettua, elämä usein tapahtuu ns. suurten asioiden välissä. Ei juhlassa, vaan arjessa.

      "Help! Help / I feel life coming closer / When all I want to do is die" on pätkä Marilyn Monroen kirjoittamasta runosta.

      Kiitos ja tervetuloa.

      Poista
  3. Toivon todella että saat tuon dokumentin käsiisi. Sitä katsellessani ajattelin spontaanisti, että tästä Hanna-Riikka tykkäisi.

    VastaaPoista