Puhutaan miehen kanssa takavuosien mainoksista. Passeli ja
Aromipesä ja Chuck Norrisin Total Gym. Onneksi kumpikaan ei muista enää hokemia
niistä. Emme tunteneet vielä toisiamme, mutta muistamme samoja vitsejä
tv-tsäteistä lintu lensi päin ikkunaa laita se aromipesään. Jotakin sitä piti
sekavan yönotkujan tehdä aikana ennen laajakaistoja. Puhelinmodeemin rahiseva
piipitysratina ja tsekki, joka kysyi alanko sen irc-tyttöystäväksi. Olin liian
vanha siihen, numeroissa aikuinen kun nuo jutut tulivat.
Kun olin teini, ei kännyköitä ollut yleisessä käytössä enkä
tiennyt mikä on netti. Tietokoneet olivat Amigoja tai nörteillä
kolmekasikutosia. Jos joku oli hukassa, soiteltiin lankapuhelimien lisäksi
ovikelloja. Jos joku oli myöhässä tapaamisesta, sitä saatettiin odottaa tunti,
tai useampi. Netin ja kännykkätsättien sijasta oli Juttuluuri ja
kirjeenvaihtopalstat. Kulmat, joihin mentiin notkumaan ja odottamaan, että
tapahtuisi jotain. Jos elän vanhaksi, olen viimeisiä, jotka ovat eläneet
lapsuutensa ennen informaatiovallankumousta ja itäblokin murtumista. Selitäpä
nykyajan teinille miten omassa lapsuudessa Suomi oli vielä niin sisällissodan
rintamiin jakaantunut, että kommunistit ja porvarit kävivät jopa eri kaupoissa. Onneksi ei tarvitse. Selittää. KVG.
Jossain asunnossa pestään jotakin niin kovaa, että se
kuulostaa meren kohinalta. Vesihiisi sihisi hississä. Sain eilen ensimmäiset
aurinkoihottumat, vaikka minulla oli 50-suojakertoimista rasvaa, aurinkolasit
ja peittävät vaatteet. Tarvitsisin päivänvarjon, että voisin kulkea vampyyrinhipiäni
kanssa ulkona. Tai Sookien kaltaisen keijukaisen verta.
Muistan tytön, jolle oli syötetty lapsena siemeniä.
Kukkaset, jotka kasvoivat hänen silmistään ja valuivat rinnoille. Pojan, jonka silmissä oli enkeleitä ja niiden
takana piilossa leegio paholaisia. Joskus mietin, olenko
rinnakkaistodellisuuksissa kuollut silloin, silloin, silloin ja silloin. Näen
arvet ja ne arvet, joita ei päältäpäin huomaa ja tajuan, että en.
Olen elossa.
Nyt, nyt,
nyt ja
nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti